Seikkailuja maailmalta, since 2008.
9 paivaa, 2965 kilometria.
- S & H
ps. Just kuultiin etta meidan British Airwaysin lento on peruttu, joten taas mennaan…
edit klo 19.45: paras ystavamme luontoaiti on siis lamauttanut Heathrown lentokentan, British Airways ystavallisesti ilmoitti etta korvaava lento lahtee ylihuomenna Friscosta. Noooooh, parinkymmenen puhelun jalkeen asiat jalleen kummasti jarjestyivat ja kotiudumme siis ke 3.2. klo 8.50 Helsinki-Vantaalle lennolla Nykista. Aamen.
Super Bowl Sunday San Franciscossa oli yksi koko reissun ehdottomasti parhaista paivista, vaikkei itse matsista nahty minuuttiakaan. Vahan oli jo lopun alun tunnelmia ilmassa, eli pelkkaa kotimatkan odottelua, mutta Frisco pisti parastaan ja ai etta! Hostellimme sijaitsee ihan Union Squaren viekussa, ja aukiolta aloitettiin cityn tutkailu hyppaamalla legendaarisen Cable Carin kyytiin yli kasittamattoman makisten katujen. Vaunua ohjasti pari mainiota mustaa aijaa, jotka viihdyttivat matkalaisia semikuumottavilla jutuillaan.
Ihmeteltiin kurveistaan tunnettua Lombard Streetia, jota pitkin autotkin todellakin ajaa, vaikka katu on niin jyrkka ja sen takia ajolinja mutkitteleva, etta kurvailu kilpailee kunnon alppireittien kanssa. Kiva jattaa auto taskuparkkiin reunalle ja toivoa, ettei biili valu alas mailien paahan. Lombard Streetin kulmilta suunnattiin eparoimatta suoraan Ghirardellin suklaapuotiin, jossa vedettiin naamariin jumalaiset sundaet paikan tunnetulla hot fudgella. Aaah ja namskis.
Oikeastaan koko sunnuntai sujui letkeasti Fisherman’s Wharfia eli SF:n satama-aluetta ihmetellessa. Bongailtiin vanhoja museoituja laivoja, ihania pikkupuoteja, seafoodrafloja hummereineen ja tietysti Pier 39:n oikeita merileijonia! Kyseiset jellonat on siis omatoimisesti ottaneet haltuun yhden sataman laitureista vuonna 1990, ilmeisesti jonkunlaisena reaktiona Friscon alueen vuoden 1989 maanjaristykseen. Ihkaelavat karjuvat merileijonat siis levyttaa satamassa, eika niiden valtaamalle alueelle nyttemmin enaa paasteta veneita.
Vuokrattiin iltapaivalla pyorat ja poljettiin… Golden Gate Bridgelle=).Oli aivan uskomattoman siistia! Ei voi kuin hehkuttaa ja fiilistella, vastaantulijat tsiigasi ihmeissaan kun poljettiin menemaan naamat koko ajan hillittomassa virneessa, kun oli vaan niin siistia. Parin tunnin pyorareissu ei ollut ihan kevyin mahdollinen, San Franciscon korkeuserot huomioiden mut ei terve miten siistia oli! Nyt tekis melkeen jo mieli siteerata Madventuresia etta hajotkaa pakkasiinne vai mites se nyt menikaan… pilkka osunee omaan nilkkaan pian.
Kaupunki tarjosi molemmille jotain erityista: Suski paasi ihastelemaan lempparinsa GAPin antimia, kun taas Heikki loysi onnensa kuulusta City Lights -kirjakaupasta, joka tunnetaan laajan valikoimansa lisaksi sananvapaustaisteluistaan ja kantaaottavuudestaan. Nyt haistaan pahalle, koska syotiin The Stinking Rose -valkosipulimekassa ja vinkuteltiin paalle melko runsaahkosti joten hellurei.
Huomenna Alcatraziin. Ja sitten kotiin.
- S & H
Highway numero yksi kuljetti meidat mageiden maisemien lapi San Franciscoon. Pulahdettiin tielle Losin ja Friscon puolessa valissa, joten ajettiin lapi rannan kansallispuistojen, Carmelin, Montereyn ja Santa Cruzin. 
Ihan mieleton elamys oli bongata rannalta satojen elephant sealien (elefanttihylje?) kolonna: monituhatkiloiset jollit kokoontuvat rannikolle lisaantymaan ja hengaamaan ja siina ne todella kaiken kansan pallisteltavina rohkivat, lotkivat pariviikkoisine poikasineen ja nylkyttivat pokkana menemaan.
Luontohammasta kolotti viela lisaa, joten suunnattiin yhteen kansallispuistoista pikkupatikoinnille suoraan meren laskevan McWayn vesiputouksen aarelle. Yks mies antoi meille 8 dollaria, kun meilla ei ollut rahaa kansallispuiston pakolliseen maksuun. Jee. Naytettiin varmaan niin saalittavilta likaisissa vaatteissamme. Ne on oikeesti aika likaisia, kun ei olla enaa jaksettu pyykata=)
Oikea helmi loytyi seuraavasta kansallispuistosta eli rauhoitettu Pfeiffer Beach, jossa fiilisteltiin tyrskyja ja meritunnelmaa. Jengi otti pokkana aurinkoa biksuissa ja surffasi samalla kun me (lue: Suski) hytistiin takki paalla. Todettiin ylipaansa, etta paatos ajaa viela rannikolle oli todellakin oikea, tuntui etta herasi taas eloon puuduttavien autiomaataipaleiden jalkeen.
Fiilisteltiin etukateen Carmelilla ja Montereylla, joita meille oltiin “mainostettu” vanhojen kunnon hippien nykyisina olopaikkoina. Odotettiin sympaattisen koykaisen ronttoista kukkaismeininkia peace-merkkeineen, mutta ahakutti kuulkaas kylla ne hipit osaa! Carmel oli jotain Westendin ja Kaivopuiston valista, kaikki kulki merkkivaatteissaan ja ajoi jattiautoillaan “private property”-muuriensa taakse nauttimaan taydellisesta elamastaan. Yhden talon kiviportin edessa roikkui kliininen “No War”-kyltti ja siina se.
Saapuminen San Franciscoon nosti pohjalukemiin painuneet stressikayrat kiitettavaan nousuun. Meidan piti palauttaa vuokra-auto ydinkeskustaan klo 19.00 mennessa. Noh, kello tulee 18.15, pimeys laskeutuu, ollaan ruuhkassa jumissa Friscon sisaanajomotarilla, tankki tyhjana (koska sen sai palauttaa tyhjana=) eika hajua suunnasta. Ajettiin pari kertaa ohi liittymista ja risteyksista (huom, Heikki suunnisti), bensamittari “emptysta” jo miinuksella mutta paastiin kuin paastiinkin perille ajoissa. Huh.
- S & H
Sellaiset kliseet kuin neighborhood watch kayvat taalla toteen, kun jenkit ottavat toistensa vahtimisen vahan turhan vakavasti. Loytyy myos farm watchia landemmista mestoista ja yhteishenkea tiivistava me-henkinen citizens on patrol. Kyttaa sinakin kaveria!
Autiomaata Toyotalla halkoessa pauhaa radiosta tasan kaksi vaihtoehtoa: valtava kirjo kanavia mallia God FM tai sitten countrylle omistetut redneck FM-tyyppiset ratkaisut. Jopa middle-of-nowhere, kun mikaan kanava ei enaa kuulu, kummasti joku christian rock loytaa aina tiensa amyreista ulos.
Teiden varsien pikkukylat ovat vielakin creepympia kuin mita minkaan leffojen tms perusteella on aiemmin visioinut. Parin kymmenen asukkaan pysahtyneissa “aavekaupungeissa” elama pyorii (jos nyt edes pyorii) huoltamon, kahvilan ja jonkun rakaisen motellin ymparilla. Tunnelma on niin … epaonnistunut ja jotain surullisen luovuttaneen toisella puolella etta kylmat vareet kulkee pitkin selkarankaa. Loytyy herttaistakin mallia tuppukylista, kuten suloinen Onyx vuorten keskella, mutta suuri enemmisto vastaantulleista on kaukana idyllista. Mita tapahtui amerikkalaiselle unelmalle?
Torkein matkamuisto tuli vastaan vanhalla kunnon Seligmanin Shellilla. T-paita, jonka rinnassa iso vanha valokuva ruotuun laitetuista rivissa istuvista intiaaneista sheriffin vartioimina, alla teksti “Homeland Security – Fighting Against Terrorism Since 1492″. Vetaa hiljaiseksi. (kuvitelkaa Suskin suu auki loksahtaneena)
- S & H
